Vimeo
Vimeon poimiminen käsittelyyn kertonee ymmärrykseni tasosta jotain...Mitäpä siitä, paljon opin koko ajan lukemalla muiden blogeja!
Vimeo on YouTuben tapainen kanava välittää ääntä ja kuvaa ja kirjoittaa kommentteja näkemästään, paitsi että Vimeo on paljon vähemmän käytetty. Videoita ja kävijöitä on vain murto-osa YouTuben määristä.
Vimeon vahvuudeksi on sanottu mm. videoiden korkea tekninen taso.
Yrityskäytössä Vimeoon törmää kovin harvoin, YouTube on vallannut markkinat tässäkin asiassa. Olen nähnyt Vimeon aina silloin tällöin yrityksen sivuilla, mutta tapahtuman harvinaisuudesta kertoo se, että nyt olen yrittänyt miettiä mistä yrityksistä on ollut kyse mutta kaikki yritykset vievät YouTubeen. En juurikaan ole havainnut keskusteluja, jotka nousisivat Vimeossa olleesta materiaalista.
Toisaalta tämä voisi olla yritykselle hyvä valtti: YouTube on kaikkialla, mutta ehkä Vimeo voisi antaa yritykselle hiukan kohottunutta yrityskuvaa?
Mitä sinne sitten kannattaa laittaa? Materiaalin valinta on yritykselle näytön paikka: huonoa ei kannata laittaa, vaan ainoastaan sellaista, josta on oikeasti hyötyä yritykselle, asiakkaille ja sidosryhmille. Epämääräistä roinaa tuntuu kerääntyvän paitsi koteihin niin myös digitaaliseen maailmaan - yritykselle ei ole kunniaksi olla yksi mitättömän krääsän tuottajista. Käyttöesimerkkeihin ja tuote-esittelyihin Vimeo tarjoaa sopivan paikan, olen itse katsellut siellä vaikuttuneena mm. hienon kameran yksityiskohtaista esittelyä. Visuaalisesti Vimeo on YouTubea tyylikkäämpi ja modernimpi.
SlideShare
Toinen tuntemani äänen ja kuvan levittäjä on SlideShare ja tämä vasta liittyykin työelämään ja tutkimukseen - kalvosulkeisista pitävän unelmapaikka: loputtomasti dioja, esitelmäpowerpointteja, luetelmaviivoja, esitelmiä! Huh hei! Myönnettäköön, että tämä on paikka jossa ei luurata iltayön tunteina vaan kirkkaalla päivänvalolla.
Olen työelämässä käyttänyt SlideSharea projektin esittelyyn. Siellä voi esitellä uutta hanketta, esimerkiksi julkisen sektorin projektin etenemistä. Tieto on julkisesti saatavilla, kunhan sen vain osaa hakea esiin.
Yritys voi SlideShareen laittaa materiaalia, jota voidaan käyttää hiukan Wikipedia-tietojen tapaan.
Tekijänoikeus on yksi erityisesti SlideSharessa minua askarruttanut kysymys. Kenellä projektihenkilöistöä on oikeus laittaa esim. projektiin liittyvää materiaalia näkyville? Entä kuka materiaalin on oikeasti tehnyt, vaikka se olikin kaikkien käytettävissä? Varovaisuutta ja huolellisuutta siis tässäkin tarvitaan.
Nouseva linja SlideSharen toiminnassa on uskoakseni esitelmävideot ja esittelyvideot. Asiantuntijoille tässä on paikka web-seminaari -tyyppiselle toiminnalle.
torstai 12. huhtikuuta 2012
tiistai 3. huhtikuuta 2012
Some-sovelluksia
Picasa-verkkoalbumit
Tämäkin sovellus pohjautuu Googleen. Picasa on Googlen ilmainen kuvankäsittelyohjelma ja Picasa-verkkoalbumi on keino jakaa kuvia yhdessä muiden kanssa. Picasa-albumin katseluoikeudet voit jakaa haluamillesi henkilöille.
Luodaksesi Picasa-verkkoalbumin sinulla on oltava google-tunnukset, sen sijaan katseluoikeudet eivät sitä edellytä. Picasa-verkkoalbumia on helppo päivittää ja siitä voi lähettää kuvia vaikkapa Gmailin kautta.
Yksityishenkilöille Picasa-verkkoalbumi on mainio tapa jakaa kuvia muiden kanssa rajatusti. Yrityksellekin se on toimiva keino jakaa kuvia yhteisistä tilaisuuksista. Kuvat ovat kaikkien asianosaisten nähtävissä, mutta vain asianosaisten. Usein työelämässä - ja muuallakin - ihmisillä on oikeutettu huoli omien kuvien päätymisestä omille teilleen netissä. Picasa-verkkoalbumi on oikein käytettynä turvallinen vaihtoehto. Toivottavasti...

Sovelletaan lisää
Google+
Google+ on toista vuottaan toimiva verkkoyhteisöpalvelu. Se on Googlen luoma vastine Facebookille. Facebook on kuitenkin saanut sen verran pitkän etumatkan verkkoyhteisöpalveluna, että Google+ on ollut vaikea löytää paikkaansa ja käyttäjiään. On äärimmäisen ymmärrettävää, että kukaan ei viitsi päivittää samoja asioita sekä Facebookiin että Google plussaan!
Google+ kuitenkin on olemassa ja sillä on käyttäjänsä. Niinpä yrityksenkään ei siltä kannata silmiään ummistaa, minkä muutamat yritykset ovat jo huomanneetkin. Esimerkiksi Valio käyttää sitä yhtenä digitaalisena viestintäkanavanaan, toisaalta Valio tuntuu panostavan vahvasti kaikkeen digimarkkinointiin. Panostus kannattanee, sillä leveällä diginäkyvyydellä Valio saanee vahvistettua asemaansa maitotuotteiden medianäkyvyydessä. Tämäkin Blogger tarjoaa mahdollisuuden klikata Google+!
Yrityksille Google plussasta voi olla hyötyä ihan arkipäivän työskentelyssä. Materiaaleja voidaan jakaa Circles-toiminnon avulla esimerkiksi työryhmän kesken. Pieniä palavereja saadaan hoidettua Hangout-videokeskustelun avulla. Hangoutissa on mahdollisuus myös työstää yhdessä samanaikaisesti Google-dokumentteja. Tässäkin pyörää ehkä keksitään toistamiseen: Skype-yhteys on usein varmempi.
Mielenkiintoista, kuinka Google näitä toimintojaan kehittää. Voittamaan tottuneen ei ole helppo hävitä. Kuluttajakin on oppinut vaatimaan entistä enemmän, puolivalmis ei riitä.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012
Tästä se alkaa!
Olo on kuin Liisalla Ihmemaassa: klik, klik ja vielä muutama klik ja minulla on oma blogi! Hämmästyttävän helppoa. Samalla myös perustelu sille, miksi olen tälle kurssille ilmoittautunut: Ihmemaasta pitäisi päästä somemaailman syövereihin aktiiviseksi toimijaksi, joka ymmärtää sen mahdollisuudet, edes jotenkin.
Ilahduin kun näin kurssista mainoksen: tämähän on kuin räätälöity minulle juuri nyt. Vihdoinkin tuki, jonka avulla pääsee alkuun. Tavoitteeni on oppia ymmärtämään, kuinka SoMe-pyörät pyörivät ja kuinka siihen pyörittämiseen pääseen mukaan.

Tilaa:
Kommentit (Atom)